torstai 5. huhtikuuta 2007

To 5.4 Nysse sit tökkäs

Keskiviikkona peruspaluttavat lenkit 6+14km. Iltalenkki oli jo tosi nihkeää.

Tostaina tavoitteena 6+20km. Aamulenkki ihan ok. Iltalenkki vaikeni vaan loppua kohden.
Taidan laittaa Tuomaksen piikkin kun se vedätti rantaraitilla 4.10:n vauhtia ;) Oli siinä kyllä "pienoinen" myötätuuli. Vastatuuli osuuksilla juoksu tuntui menevän polvennostojuoksuksi kun ei tuntunut pääsevän ollenkaaan eteenpäin. Laitoin ihan suosiolla loppuylämäet kävelyksi sillakin uhalla että tulee kylmä. Tulihan se. Onneksi on ainavalmis sauna ;) Lenkin pituudeksi tuli 18km. En tiedä onko harjoittelu mennyt huonokuntoisella liian rasittavaksi vai onko puskemassa tautia päälle ;( Eiköhän sen viimeistään huomenna sitten näe. Aion kuitenkin huomenna vetää ihan normaalin aamulenkin jos ei ole lämpöä. Iltalenkkiä täytyy sitten varmaankin hieman säätää, jos vaikka pystyisi tekemään Lauantaina ohjelman mukaisen harjoitusen. Harmi vaan kun nyt pääsiäisen aikana olisi ollut aikaa keskittyä harjoitteluun. Noh, rajansa kaikella. Aloitin tänään rautakuurin. Viimeisestä onkin aikaa. Voihan se olla että luontaisesti alhaiset veriarvoni on taas päässyt laskemaan hälyttävälle rajalle. Eipä tuosta kuurista ainakaan haittaakaan ole. Tällä hetkellä olo on tosi raihnainen. Polvia särkee ja väsyttää. Nyt olisi puudutus paikallaan, mutta kun on tuo nenän valkaisu vielä kesken ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti