Olipas kivulias viikko. Akilles huutaa ja molemmat polvet vaivaa. Olen antanut sähköä polveen ja kylmää sekä polveen että akillekseen.
Maanantaina hallissa pari nelisatasta ja 18 kaks`satasta. Perjantaina yritin vetää ulkona tonneja, mutta kun ei päässyt mihinkään, niin annoin olla. Lauantaina halli olikin auki ja siellä 8x150m/1,5min. Tänään sitten Jyrkin, Teron ja Tommin kanssa vuoden viimeinen pitkälenkki. "TurusJuha" huudettiin Laajarin kohdalta vähäksi matkaa mukaan muistelemaan vanhoja ;-) Loppumatkasta Roilin liikennevaloissa jäi mittari sammuksiin ja lisäsin puuttuvan matkan manuaalisesti garminconnectiin ja ajan hieman keskivautia hitaampana.
Joululahjaksi sain korvaukset potilasturvakeskukselta kuitteja vastaan ja vähän kipurahaakin. Nyt tekisi sijoittaa osa rahoista uuteen mittariin vaikka vanha onkin vielä täysin toimiva.
Hyvää uutta vuotta ja vielä parempaa tulevaa vuotta!
VastaaPoistaPystyt näköjään taas juoksemaan. Hienoa! Sullakin on noita vaivoja ollut aivan riittämiin. Toivottavasti ensi vuosi menee terveenä.
Kiitos! Hyvää uutta vuotta myös sinne Turkuun.
VastaaPoistaTää on nyt tällaista. Välillä juostaan ja välillä ei. Nyt ei kyllä näytä oikein hyvälle, mutta näillä mennään.
Sinulla olikin kunnon pitkälenkki viimeviikolla :-) Kestävyys on kunnossa.
Vai saattaa sulla kohta olla ylimääräinen mittari. Voisin olla kiinostunut siitä, jos siis päätät luopua siitä. Mulla ei ole tommoista vehjettä, mutta olen ajatellut hankkia semmoisen. On vaan niin hankalaa hommata sitä, kun ei asiasta mitään ymmärrä. Vielä jos saisi käyttöopastuksen päälle, niin hyvä olisi. Mieti asiaa. Itse olen pystynyt juoksemaan n. 70 km viikossa. Vitonen meni hallissa 21.25 ja tonnikin jo alle neljän minuutin. Eli tämä on nyt tilanne. Jalka ei ole vieläkään täysin kunnossa, mutta sen kanssa pärjää. Aattona menen uuteen uudenvuoden kisaan paviljongille, tuletko itse mukaan ? Juoksuterv. Timo
VastaaPoistaTuota mittaria mitä olisin hankkimassa on aika heikosti kaupoissa, joten siihen saattaa mennä vielä vähän aikaa ennenkuin saan sen ranteeseen. Kyllähän minä periaatteessa voisin sen myydäkkin, vaikka en ole asiaa sen tarkemmin miettinyt. Saat kyllä opastuksen ja vielä pyöräänkiinnitystelineen kaupan päälle :-)
VastaaPoistaJoo kuulinkin että olet päässyt jo harjoittelemaan ja jopa hallissakin, vaikka olet välillä piikilläkin käynyt. Eihän sitä tässävaiheessa enää pääse näköjään kivutta juoksemaan kuin harvoin, mutta juostaan Timo silloin kun pystytään.
En ole vieläkään päättänyt että juoksenko aattona tai tulenko edes katsomaan. Tänään iltalenkin jälkeen täytyy tehdä päätös. Päätös riippuu siitä että saanko jalkineita pitämään. Jos juoksen,niin todennäköisesti vitonen.
Ei sun sitä käytössä olevaa tarvitse myydä. Luulin, että sinulla jo suurin piirtein on uusi mittari. Kyllä minä löydän vielä mittarin. Kyllä minä aikalailla kivutta olen pystynyt juoksemaan.Akilles/lkantapää leikkauksesta on jo kohta 10 kk,mutta alue on vieläkin melko tiukka. Mutta onneksi tillanne menee koko ajan eteenpäin, tosi hitaasti tosin. Joo, yritetään nauttia tästä hienosta lajista. Kun vielä ainakin vähän pystytään hommaa tekemään. Hyvää uutta vuotta t. Timo
VastaaPoista