sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Timkat

Ke 15.01
Jätin tiistain iltalenkin suosiolla väliin, kun kaupunkireissu meni senverran myöhäiseksi. Toisaalta oli hyvä antaa nilkalle hieman lepoakin.
Aamulla seiskalta banaanin voimin 18,8km - 5:25/km - KS142. Alkumatka osittain samaa kuin eilen, mutta kutosen paikkeilla laskeuduin yhteen valtavaan peltolaaksoon. Tämä olikin aivan uutta baanaa minulle ja siellä olisi riittänyt peltoaukeaa kilometrikaupalla.
Tänään ei oikein tullut tarkkailtua auringon asemaa, joten olin välillä hieman "hukassa". Entoton vuoret kuitenkin näytti hieman suuntaa, joten aivan hukkaan en joutunut. Alkumatkasta sykkeet ei oikein tahtonut edes nousta, mutta kyllä se pumppu heräsi kun lähti nousemaan 1-2km:n pituista loivaa peltoaukeaa.
Jossain vaiheessa huomasin olevani aivan Sulultan keskustan tuntumassa ja tiesin että taitaa tulla hieman suunniteltua pidempi lenkki. Olin nähnyt tämän sulultan keskustan muutama päivä sitten yhden "kumpareen" päältä, joten sain itseni taas kartalle. Päästäkseni taas tutulle sateliittipellolle, minun oli noustava kilometrin verran sen verran jyrkkää mäkeä, että se oli käveltävä.
Kävellessäkin sykkeet paukutti yli 130:tä, mutta kello oli tietenkin pysähdyksissä, kun käveltiin ;-) Lopussa taas sykeet oli nousuvoittoisella osuudella korkeammalla, mutta ei se ole niin vaarallista, kun keskisyke oli kuitenkin melko alhainen.
Nilkkaan sattui alkumatkasta ja piti olla melko varovainen muhkuraisessa maastossa. Muutaman kilsan jälkeen se kuitenkin turtui sopivasti eikä kipua enää edes huomannut.
Heti lenkin jälkeen kävin taas tilaamassa puuron valmiiksi ja painuin suihkuun. Puuro tulikin sopivasti kun pääsin ulkopöytään, mutta omeletti jäi syömättä, kun tarjoilija häipyi kuin pieru saharaan. Kahvin kuitenkin sain joka oli taas niin vahvaa että lusikka seisoi kupissa, kuten yleensäkin ;-)
Ennen puoltapäivää kävin hieman ulkona lukemassa, antaen siivoojien tehdä työnsä rauhasa. Keskipäivän aurinko on kuitenkin niin ankara että kauan ei voi olla auringossa.
Iltalenkki viiden jälkeen Miikan ja Jaakon kanssa. Keli alkoi mukavasti viilenemään ja oli hienoa viilettää shortsit ja hihaton paita päällä. Juoksua 11,4km - 5:12/km - KS152 +6x100m. Vielä pitää katsoa kuinka jalkateränsä asettaa, mutta nilkka on jo paranemaan päin.
Lenkin päälle vielä 6x100m ja pojat jäi vielä tahkoamaan satasia kun minä menin pyytämään saunan päällelaittoa. On muuten Harvian kiuas :-) Kokonaisuutena oikein hyvä iltalenkki!
Tä-nään on muuten täysikuu. Kuu on vielä ~10° taivaanrannasta, mutta jo patin tunnion päästä se on miltei kohtisuoraan ylhäällä.

To 16.01
Heräilin aamulla jo ajoissa, mutta odottelin että pojat heräilee lenklle. Startti puolikasilta ja vauhti mummonhölkää. Alkumatka hieman vaativammassa maastossa kuudenminuutin vauhtia.
Treenille pituutta 15km - 5:44/km - KS140. Juoksun päälle vielä 6x100m, rennosti. Olo ei ollut aivan fressi, mutta menihän tuo. Addiksen reissun taidan kuitenkin passata ja keskittyä laiskotteluun.
Iltalenkki suuntautui valitettavasti mäkiseen maastoon. Itsellä oli tarkoitus juosta hieman helpommassa maastossa, mutta kun Miika, Jaakko ja Espanjan tyyppi lähti laskeutumaan jyrkkää tietä alaspäin ajattelin kuitenkin katsoa tilanteen. Reitiltä ei kuitenkaan ollut oikein oikaisumahdollisuuksia, joten olihan se juostava loppuun ast.
Paluumatkalla olikin sitten ylämäkeä ihan riittämiin. Juoksin puolet ylämäestä poikien jäädessä jo kauaksi taakse. Jyrkimmän osuuden kävelin rauhallisesti odotellen muita. Hotellin pihassa oli 12,5 täynnä ja juoksin sen viistoista täyteen hotellin vajaa kilsan pituisella maaradalla.
Hieman piti taas varoa nilkkaa, mutta loppua kohden juoksutuntuma vain parani. Treeni: 15km - 5:20/km - KS148.

Pe 17.01 Vähän malttia
Aamulla 10,5km - 5:27/km - KS144. Ei se nyt ollut kovin freesiä, mutta menihän se. Tällä kunnolla nuo pari kolmenkympin päivää tuntuu painavan.
Lounaan jälkeen sain nukuttua pienet päikkärit, jotka varmaan teki ihan hyvää. Saisi vaan otettua sellaiset joka päivä...
Illalla 12km - 5:17/km - KS141. Tämän lenkin juoksin itsekseni ja tuntia aikasemmin kuin normaalisti. Aikaisemman ajankohdan huomasi lämpötilassa ja hiki virtasi ihan mukavasti, vaikkei täällä yleensä huomaakkaan hikoamista niin helposti kuin merentasolla.
Lenkin jälkeen kävin lisäämässä hieman lisää vaatetta ja menin avustamaan poikia heidän vetoharjoituksessaan. Tämän jälkeen rentouttava sauna ja päivällisellä "ravitseva" pizza :-)

La 18.01
Kello 5:20 alkoi taas läheisessä kirkossa joikaaminen. Sain onneksi vähän nukuttua vielä ennen aamulenkkiä. Aamulenkki jäykillä jaloilla, tyhjällä vatsalla ja kipeällä isonvarpaan rakolla 10,5km - 5:33/km - KS140 + 6x100m.
Sykkeet oli kyllä alhaiset, mutta ei tuo lenkki nyt niin helppo ollut, kuten ei nuo aamulenkit viimeaikoina ole olletkaan.
Aamupäivästä piti olla kyyti espanjalaisila Addiksen keskustaan, mutta se meni puihin, joten meni onneksi lepäilyn puolelle. Eikä tuo isonvarpaan rakkokaan olisi varmaan tykännyt kävelystä. Varpaan ympärillä oleva teippi hieman helpotti kävelyä sandaalit jalassa, mutta kireä teippi alkoi hieman pakottamaan varvasta.
Aamupalan jälkeen yritin pestä hieman lenkkareitakin. Eihän niitä puhtaaksi saanut, mutta suurimman osan punaisesta mullasta sain kuitenkin huuhdottua poies. Reissuun lähtiessä otin pari pakettia uusia puuvillasukkia mukaan. Oikeastaan yhden lenkin jälkeen sukat on siinä kunnossa että ne menee vaihtoon. Pesemälläkään niitä ei valkoiseksi, mutta hieman paremmaksi kuitenki.
Minulla on mukana neljät kengät, mutta oikeastaan olen juossut vain DS-trainereilla. Niket on niin löysät että niillä on vaikeuksia juosta maastossa ja asfaltilla juoksu on turhan vaarallista liikenteen takia. Saygonyn kinvaroja olen säästellyt salitreenejä varten ja toiset Saygonyt on tarkoitus jättää tänne, koska ne on liian pienet minulle.
Iltalenkin varmaan joutuu juoksemaan Nikellä kun pestyt kengät ei ehdi kuitenkaan kuivaa ennen lenkkiä.
Nilkka edelleen hieman kipeä kuten polven sisäsyrjäkin. Polvi ei kuitenkaan kipuile juostessa vaan vain portaita noustessa, joten eiköhän se mukana tule...
Iltalenkki hyvällä kululla. Näin ne kulut vaihtelee. Lenkki eugalyptysmetsän kautta sateliittipellolle, josta kivimurskaamolle. Murskaamon tuntumasta löytyi merkillinen kivipylväsrivi. Maanantaina kun kävin samaisessa paikassa tätä näkyä ei ollut. Nyt rinnettä oli kaivettu ja kivet oli tullut esiin. Kivet oli rivissä kuin muuri ja korkeudeltaan 150...180cm ~30...60kpl. Suurin osa oli neliön muotoisia ja asetettu tiiviiseen riviin.
Olisi ollut mielenkiintoista tietää miksi nämä kivet oli asetettu näin ja miten kauan sitten. Toivottavasti eivät murskaa näitä kiviä vaan esiintymä tutkittaisiin. Sääli ettei ollut kamera mukana.
Treeni: 15km - 5:06/km - KS145 + sauna.
Nyt onkin pisin sähkökatkos tällä reissulla. Toivottavasti sähköt palaa ennen aamua jotta saa patterin päälle ettei tarvitse aamuyöllä palella.

3 kommenttia:

  1. Mukavalta kuulostaa teijän leiritys....liukkaita kilsoja teille!

    VastaaPoista
  2. Hyvältä kuulostavaa reeneiä. Sulla varsinkin mahtaa olla fiilis korkeella kun jouduit niin kauan olemaan lenkkareista erossa parin viime vuoden aikana.

    VastaaPoista
  3. Jep. Intoa enemmän kuin kuntoa ;-)
    Pääasia että polvi on antanut juosta ilman suurempia kipuja. Pieniä ei lasketa ;-)

    VastaaPoista