tiistai 25. syyskuuta 2018

MTB Saunalenkki 32km

Pitkästä aikaa hikiliikuntaakin. Olisi ehkä voinut käydä testaamassa jalkaakin mutta kun huomenna on sadepäivä, niin parempi tehdä se silloin ja käyttää hyvä keli pyöräilyyn.
Taisi tulla suurin osa lenkistä asfalttia mutta varsinkin alkupuolella oli latupohjaa ja muuta sellaista. No, onhan sippulanniemi hiekkapintaista. Saattaapi mennä tasoihin. Ensimmäiselle vitoselle yli sadan metrin noususumma. Positiivista että nyt ei sattunut polveen.
Pari päivää meni parvekkeella temutessa. Olin aikasemmin saanut tehtyä maalaushommat. Eilen oli vuorossa metallikaide. Siinä olikin päivän verran hommaa hiotessa ruosteita pois ja maalatessa. Tänään sitten pesin parvekelasit, kun ne nyt oli kaikki sivussa niin sai pestyä molemmin puolin. Sain lopuksi vielä pestyä ison olohuoneen ikkunankin. Se on aina paskamainen kun on paljon tavaraa edessä eikä saa ikkunoita kunnolla auki. Selvisin kuitenkin hajottamatta mitään ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti