
Alkuviikon yritin lepäillä mutta sitten petti hermo. Tein kyllä vähän lihaskunto jumppaa mutta ei se riittänyt. Garminin puolella on muista harjoituksista jotain kommentointia. Tänään tein viikon pisimmän cyklo lenkin maantiellä. Olihan se jalka kipeä ja varsinkin lopussa. Eilen kun en noussut putkelle niin tänään tein sitä ja se hetkellisesti auttoikin jalkapohjakipuun. Se siis tuntuu pyöräillessä jalkapohjassa jonne se jänne kiinnittyykin. Oli aika maltillinen tuuli. Mennessä taisi olla jopa myötäistäkin ainakin kun katsoo kilsavauhteja. 37,5km:n kohdilla Petäjäveden Metsäkulmassa olisi ollut kääntöpaikka kun asfaltti loppui. Jatkoin kuintenkin vähän yli neljäänkymppiin Tikkalaan päin kun tien pinta oli kohtalaista. Se oli osittain savikkoa mutta ei kuitenkaan ihan tasaista joten hieman hakkasi käsille. Katsoin äsken google mapsista että Tikkalaan olisi ollut vielä 11,5km josta olisi alkanut taas asfaltti. Rengasrikon riski kuitenkin kasvaa tuollaisella tiellä vaikka hermo kestäisikin tärisyttämisen ja ei kuitenkaan ole tietoa että huononeeko vai paraneeko tien pinta.
Oikeastaan eilinen oli testi siihen että paheneeko jalka pyöräilystä. Eilisestä se ei mennyt kovin pahaan kuntoon. Tämä päivä olikin sitten eri juttu. Kesto oli pidempi, nousin putkelle polkemaan, mitä eilen en tehnyt ja väännätys oli kovempaa. Lenkin jälkeen kun jäin pihaan istumaan niin en meinannut päästä penkiltä pois kun sattui niin paljon jalkapohjaan. Sain hinattua itseni mattotelineen luokse jossa sain venytettyä vähän pohjetta ja jalkapohjaa. Se auttoin sen verran että pääsin lähimmälle portaalle jossa tein pidenpää venytystä. Huomenna pitää harkita mitä tekee vai teköökö mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti