tiistai 8. toukokuuta 2018

Pyöräily 57km

Ennen lenkkiä suunnitelin reitin garminin reittiohjelmalla. Leppävedellä kuitenkin hylkäsin suunnitelman kun olin painanut koko matkan vastatuuleen ja Leppävedeltä Tikkakoskelle olisi ollut vieläkin sivuvastaista ja ei tuo kulku ollut oikein parhaimmillaan. Eipä tuo lenkki paljoa lyhentynyt tälläkään suunnitelmalla. ja itseasiassa eniten nousua vitosen pätkällä sattui tuolle Leppävesi-Vihtavuori osuudelle. Onhan se osuus mäkinen ja mutkainen mutta samalla jotenkin mielyttävä ajaa. Takaisinpäin tullessa puikkasin leppäveden keskustaan ja sieltä edelleen Seppäläkankaan teollisuusalueen läpi. Siellä ei vauhdeilla hurjasteltu mutta olipa tuo lenkkivirekkin melko matala.
Etureidet oli hieman arat eilisestä juoksusta mutta toivottavasti tuo pyöräily pelastaa pahimmilta etureisi kivuilta. Monesti näin on ollut.
Sunnuntain pyöräily näin äkistään jumitti hieman niskaa ja tänään se olikin loppulenkistä melko jumissa. Onneksi pääsi lenkkisaunaan :-)
Lämmintä oli jotain +15 astetta joten otin kuoritakin pyöräilypaidan päälle. Kympin paikkeilla jouduin kuitenkin suosiolla riisumaan sen pois. Onneksi sain tungettua sen satulan takana olevaan juomapullotelineeseen.
Ihan hyvä lenkki tähän saumaan...jaksaa ehkä tehdä huomenna pienen juoksulenkinkin.
Pyörätiet on pääosin puhdistettu mutta pinnassa on hieno pölykerros. Ajoinkin paikoin ajoradalla vaikka reunassa olisi ollut pyörätiekin. Autoilijat tykkäsivät ;-)

Ostin eilen uudet uudet Sonyn kuulokkeet ja johan rokki soi :-)

Katsoin ensimmäistä kertaa paljonko on pyörillä on tullut ajettua. Tosin cyklolla saattaa/on olla ajettu 310XT mittarin aikoihin jotka ei garmin connect ohjelmassa näy. Ne kilsat on trainin center ohjelmassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti