torstai 28. maaliskuuta 2013

To 28.03 Kiirastorstai

Eillen tuli hiihdettyä 26,2km. Päätin seuraavan kerran lähden ladulle vasta kun latukone on tehnyt tehtävänsä. Ladulla oli jo niin paljon kuusenneulasia että luistokin alkoi loppumaan. ...ja taas kerran lenkin jälkeen sai siklata kaikki pitovoiteet pois. Päivää piristi kuitenkin hyvässä seurassa nautittu "juoksulounas".

Tänään jouduin kyttäämään latuinfoa 1,5h, kunnes hermo petti ja hyppäsin pyörän päälle ja ajoin katsomaan tositilanteen. Olihan se "kissa" käynyt ajamassa uudet baanat. Kotiin päästyä oli jo nettisivutkin sitten päivittyneet. Ei muuta kuin Rode -1...-3 pohjiin ja baanalle. Tarkoitus oli vetää tänään kaksi harjoitusta, mutta kun lähtö hieman viivästyi, niin otin juomapullon(heraproteiini) mukaan tarkoituksena vetää yhdellä lenkillä hieman pidempään. Kotalammella sauvoja käteen pujottaessa sattui Rami tulemaan samaan aikaan kohdalle. Ramin vauhti oli maltillista, mutta oikeastaan ihan hyvä näin. Ramin kanssa hiihtelimme ~20km jonka jälkeen jatkoin yksin ja vauhti hieman kiihtyi. Aurinko alkoi jo sen verran lämmittämään, että paikoin oli hieman pito-ongelmia. Loppupuolella tuli taas muutama kilsa rauhallisempaa hiihtoa entisen työkaverin kanssa. Hiihtoa tänään 42,2km ja keli oli ehkä parasta tällä talvella. Luisto ei ollut sitä tasoa mitä alkuviikosta, mutta hiihtonautinto "puhtaalla" ladulla sitäkin parempi :-)
Huomiseksi on taas tiedossa paikoin "jäälatua". Toivottavasti loppulenkistä yltynyt tuuli ei kuitenkaan ole pilannut neulasilla hyviä latuja. Pääsiäinen mennään sen mukaan missä kunnossa ladut on, joten päivä kerrallaan. Tarkoituksena vetää hyvä kilsaviikko, mutta en lähde kiusaamaan itseäni, jos ladut ei ole kunnossa. Olishan se hienoa jos jalkai kestäisi vapaata, niin ei olisi tällaisia ongelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti