sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Su 10.03 Upeat kelit jatkuu

Klo 11 oli pakkanen laskenut jo kymenen asteen paikkeille. Ehdin lämmitellä (taas) oikuttelevaa jalkaa ennenkuin Jaakko saapui Kotalammelle. Kierrettiin Soidenlampea niin kauan että Matti ehti myös mukaan ja suuntasimme Keljonkankaalle. Suksi pelasi hyvin ja keli oli mainio. Parinkympin paikkeilla käytiin Jaakon kanssa munkkikahvilla ja Matti jatkoi kotia kohti. Matkaa tälle päivälle 35,4km josta loppukilsat kiersin Kotalammella. Kerrankin maltoin lopettaa hiihdon kun tuntui vielä hyvälle. Saattaa olla että en vielä huomenna pidäkkään lepopäivää... Yksi tai kaksi lepopäivää pitäisi kuintenkin mahduttaa ensiviikolle.

Viikkoon: 228km
Talvelle: 1578km

Nyt ollaan jo rikottu kaikkien talvien kilometriennätys. En edes silloin kun hiihdin nuorempana kilpaa, saanut tällaisia kilsoja. Tosin silloin oli juoksukin mukana läpi talven. En tosin ole tilastoinut hiihdon tavikilsoja aikaisemmin, enkä viitsi alkaa laskemaan niitä ruutuvihkoista. Muistivaralla mennään. Nyt kun pitää kesällä lihaskunnon kondiksessa, niin kilsoja ei tarvitse enää lisätä, vaan tehoja pitää saada lisää.

1 kommentti: