sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Su 03.02 Peurunka 80km

Yksi monista taukopaikoista, jossa voisi paitella esim makkaraa(puut valmiina).

Tänään pääsin ladulle hieman ennen yhdeksää ja hyvä näin. Reittinä K-mäki- Laajavuori- Ampujien maja- Peurunka ja takaisin. Yöllä oli tullut pieni kerros uutta lunta mikä hieman hidasti menoa. Muutoin olisi varmaan ollut hyvä luisto koko matkan. Ensimmäinen tauko Ampujijen majalla jossa hillomunkkikahvit. Seuraava tauko Peurungassa ja siellä vettä, kahvia ja joku pizza sämpylä. Paluumatkalla sain hiihtoseuraa kovakuntoisesta hiihtäjästä Ampujien majalle asti. Kaverilla oli jo tälle talvelle yli 1100km takana ja hiihtää yleensä talvessa yli 2000km. Siellä pihassa nautin omaa evästä: juomaa(toisesta pullosta maltoa ja toisesta proteiini juomaa) ja välipala keksin. Se antoikin vähäksi aikaa energiaa, mutta ei se aivan loppuun asti riittänyt. Ei mitään totaalista sippaamista, mutta kyllähän tuollainen matka pistää väsyttämään. Laajavuoressa tein pienen lisälenkuran että tuo tasalukukilsa täyttyi. Menomatkalla kun tuli ylimääräinen lisämatka Palokkajärvellä, kun etsin vaihtoehtoista reittiä Touruvuori-Ampujien maja ladulle. En löytänyt vaikka kartan mukaan sellainen olisi pitänyt olla. Keli oli kuiten aika hyvä eikä tuulikaan pahemmin haitannut. Tehollinen aika reissulle ~6h 25min(ei tarkka koska kello jäi päälle voitelusession ajaksi) ja koko reissulle vajaa 8h siirtymätaipaleineen(kävellen) ja kahvitaukoineen. Matkaa siis tuli pikkasen reilu 80km.
Nyt on syytä ottaa ainakin pari päivää ihan kevyesti.

Viikkoon: 237,5km
Talven kilsat: 799km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti