torstai 19. huhtikuuta 2012

Tähystys takana

No niin, operaatio siis suoritettu. Menin hieman ennen kymmentä keskussairaalaan keppien kanssa. Yhdentoista maissa asia käytiin toimeenpiteen tekevän ortopedin suullisesti läpi. Odottavan aika on pitkä. Tunnin verran juttelin kuitenkin yhden pohjois-keskisuomaisen miehen kanssa, josta oli sitten tuleva huonekaverini seuraavaksi yöksi. Muutoin lueskelin mukana olevaa Laurilan Verikoirat kirjaa. ja surffailin netissä läppärilläni
Sisään minut kutsuttiin joskun kahden maissa. En painanut tosin kellonaikoja mieleeni. Ensiksi alkuvalmistelut: verenpainemittari, sykenmittaus anturit, tippaletku, yms ja tietenkin se selkäydin puudutuspiikki ;( Melko nopeasti vartalo navasta alaspäin menikin tunnottomaksi. Oikea puoli enemmän koska piti maata sillä kyljellä mitä operoidaan.
Koko operaatioon taisi osallistua 7 henkilöä...minun lisäkseni :) Leikkausalue peitettiin peitolla katseeltani suojaan. Minulta kuitenkin kysyttiin että haluanko seurata toimenpidettä monitorilta. Vastasin etten ihan alusta, mutta sitten kun ollaan kameran kanssa sisällä, niin "luultavasti mielelläni" ;). Olihan se jännä seurata tapahtumaa. Ihan kuin olisi TV:stä katsonut jonkun toisen toimenpidettä. Kyselin paljon ja sain myös paljon vastauksia. Olin siis koko ajan selvillä missäpäin polvea mennään ja mitä tapahtuu. Erittäin ystävällistä sairaalahenkilökuntaa. Kiitos heille siitä. Koko hommassa meni ehkä pari tuntia. Homman jälkeen sairaalasängyllä heräämöhuoneeseen vielä pariksi tunniksi. Se olikin kaikista tylsin hetki. Vasen jalka toimi jotenkuten, mutta oikea ei ottanut pitkäänaikaan vastaan mitään käskyjä. Elikkä joskun kuuden maissa minut lykättiin osastolle, jossa vasta joskus 8-9 maissa pääsin epävarmasti sängystä ylös. Taisi siinä vaiheessa olla jo kunnon särkylääke tujaus päällä ja ihmettelin kun pääsin kävelemään niinkin hyvin, mutta sehän oli vain harhaa.
Yövyin neljän hengen huoneessa jossa kahdeltä oli katkaistu (sairaalassa) sääriluu ja yhdeltä, joka oli yöleikkaukssa, oli nilkka hajalla. Tulimme keskenämme erittäin hyvin toimeen. Taisi tilannekkin hieman yhdistää. Yökkö oli helisemässä meidän kanssamme ja se sai kantaa särkylääkkeitä kourakaupalla läpi yön. Itse en ollut se kivuliain tyyppi. Enkä yhtään ihmetellytkään. Sinä yönä kukaan meistä ei pahemmin nukkunut. Onneksi jutut oli hyviä, vaikka kavereilla kovat kivut olikin. Olisiko itselläkin jäänyt unet pariin tuntiin. Hoito oli tälläkin osastolla hyvää ja ystävällistä. Taisi kaikki olla alle kaksvitosia ja osa harjoittelijoita.
Aamupäivällä oli sitten lääkärinkierros ja ennen ruokailua kävi vielä fyssarikin hieman tutkimassa ja opastamassa meitä. Aamulääkkeet oli meillä kaikilla melkoisen tujut. Itse en varmaankaan oli tarvinnut niin vahvaa annosta, mutta taisivat vaan laittaa kaikille samanlaiset. Sain pyynnöstä mukaani toimenpidepaperit, mukaanlukien marraskuussa tehdyn magneettikuvauksen selityksen. Nyt on 3kpl A4 arkillista tekstiä pienellä präntättyä. Ennen lääkärinkierrosta otin siteitä pois jalasta, sillä se oli kääritty kantapäästä nivuseen siteisiin. Reiät/reikä(?) olikin vuotanut aika lahjakkaasti verta. Kävin suihkussa ja sain ennen lähtöä uudet haavasidokset polveeni. Meinasin mennä bussilla kotiin, mutta tajusin että minun pitää käydä aptekissa hakemassa lääkket ja sidetarpeet, niin otin sitten taksin. Se ei sitten maksanutkaan kuin alle kympin, kun kirjoittivat toimistossa kelalapun ja tilasivat auton ovelle. Muut kolme jäivät vielä hoitoon. Mahtaa pojilla mennä tällähetkelläkin melkoisesti särkylääkkeitä.
Kotona iltapäivällä huomasin että haava vuotaa taas. Pesin haavat ja huomasin että ainoastaan toinen vuotaa. Uudet laput haavoihin ja ruokailun jälkeen piti lähtä könkkäämään kepin kanssa kauppaan. En ottanut kuin toisen kepin. Olihan se hidasta menoa! Takaisin tullessa tuntui sääressä taas kostealle. Taas pesu ja uudet siteet. Saapi nähdä koska se reikä umpeutuu. Täytyne vaan kölliä teeveetuolissa ja odottaa haavan umpeutumista. Nyt olisi pahin tilanne että toimenpidereiät tulhtuisi!

Kirjoittelen tässä joku päivä pienen osion mitä sieltä löytyi ja mitä oikeasti tehtiin.
Laskeskelin hieman noita särkylääkkeiden milligrammoja, mitä pitäisi syödä päivittäin. Alkoi hieman hirvitämään!!! Minähän olen monta päivää aivan sekaisin!

Hieman tihkuu verta

 Onhan siellä vielä hieman ylimääräistä nestettä.

7 kommenttia:

  1. Paranemisia! Onneksi on viileet ilmat.

    VastaaPoista
  2. Samanlaiset oli reiät. Nyt tuskin löytää edes jälkeä. Hyvin nopeasti pääsee kävelemään normaalisti, mutta juoksemiseen menee muutamia viikkoja. Mitäs sieltä löytyi?

    AS

    VastaaPoista
  3. Kiitos!
    No joo, se ainakin vähentää tulehtumisriskiä.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä teeveetuolis köllimiseen.

    VastaaPoista
  5. Polvihan on kuin olis itte Laurilan Masan verikoirat iskeneet hampaansa;)

    VastaaPoista
  6. Pikasta paranemista ja toivotaan, että pääset vielä juoksemaankin!!!

    VastaaPoista
  7. Niinkuin näkyy Uuno, laitoin tiivistelmän esiin. Jos sinulla on jotain muuta kysyttävää, niin kysele osoitteesta etunimi.sukunimi@hotmail.com

    VastaaPoista