Odotin että ladulla olisi ollut enemmänkin porukkaa. Ihan mukavasti kuitenkin, muttei pahasti haitaksi asti. Pakkasta lähtiessä reilu 13° ja palatessa vajaa 12°.
Olo oli huomattavasti parempi kuin toissapäivänä. Lihaskivutkin oli häipyneet. Eilen pyöräilessä huomasi että parempaan suuntaan menee.
Aamulla heräsin ennen seiskaa ilman puhelimen herätystä. Olihan se hieno veto Niskaselta. Vanhana urheilijana osasi eläytyä tilanteenseen.
Kisan jälkeen aloin korjailemaan keittiön pöytätason sivulistaa. Sähköhellan vieressa lista oli jossain vaiheessa saanut kuumaa ja oli vääntynyt pari senttiä ylös. Yritin ensiksi lämmöllä saada taipumaan sen takaisin mutta eihän se onnistunut. Aikamoinen viritelmähän siitä loppujenlopuksi tuli, mutta eipähän pääse kosteus pöytötason sisään. Se olisi kohtalokasta tasolle. Onneksi samalla huomasin ettei toisen puolen listakaan ole kunnolla kiinni, vaan irvistää. Liimaa ja ruuvia ja toivottavasti tuli hyvä.
Nyt opin ettei Vauhdin "porkkana" käy joka kelille ;-) No toimihan se mutta luisto ei ollut ihan "optimaaalinen". Onneksi oli mukana kelin mukainen voidekkin. Ei sitä paljoa saanut pintaan mutta nähtävästi riittävästi kun luisto hieman parani. Pidin liiviä puolitoista kilsaa eli ylhäälle(200m) asti. Heitin liivin ladun sivuun ja tarkeninkin muutaman kilsan ihan hyvin. Sitten iski vastatuuli ja tuollaisella pakkasella sen on aika hyytävää. Olihan se palattava hakemaan liivi takaisin päälle. Ajatuksena oli etten laske ollenkaan Mustalammelle koska vauhti nousee liikaa mutta mutta. No menihän se kun suojeli käsillä poskipäitä ja nenää. Näköjään tänään vauhti nousi tässä laskussa hieman yli 32km/h. Keljonkankaalle samaa ab vauhtia muttei se jostain syystä tuntunut kylmälle.
Onneksi tänään ei tullut verenvuotoa nenästä vaikka huomaamatta tulikin niistettyä useamminkin. Olisin eilen käynyt suksilla mutta aamusta sai taas työntää tuppoa nenään. Alkaiskohan jo nyt nenäsuike tehoamaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti