lauantai 20. huhtikuuta 2013

La 20.04 1. Varsinainen pyärälenkki

Eillen vaihdoin kaupunkipyörään kesägummit ja iskin niihin 6bar:in paineet. Cyclocrosiin vaidoin uudet jarrupalat taakse. Olisi minulla ollut eteenkin uudet palat, mutta taakse oli tärkeämmät. Johan oli temppu paittaa se jousi, joka pitää paloja irti jarrulevystä, takaisin. Jälkeenpäin huomasin että paketissa olisi ollut ohjeetkin :-) Samatin tähän pyörään iskin sen 6bar:ia. 6,5 olisi ollut maksimit. Elikkä nyt olisi kaksi pyörää valmiina seuraavaan lenkkiin kelistä riippuen.

Tänään sitten oli tuuli kuivattanut sen verran hyvin tiet, että otin cyklon alle ja klo 10 baanalle. Suuntana Petäjävesi ja koko matkan vastatuulta. Tällä hetkellä tuulennopeus on 8m/s, mutta ei se ehkä aivan sitä ollut lenkin aikana. Riittävästi kuitenkin. Parinkympin kohdalla kävi jo mielessä takaisinkääntyminen. Hieman piti ajaa pettuveen ohitse että tuo tavoiteltu kuuskymmppiä täyttyisi. Menomatkan keskinopeus 23,7km/h ja paluumatkan 30,3km/h. Tuokin kertoo hieman olosuhteisa. Tosin paluumatkalla oli hieman enemmän puristusta. 16km ennen lenkin loppua loivassa myötäleessä kun vauhtia oli joku reilut 40km/h, niin yksi pyöräilijä sujahti heittämällä ohi. Olin niin hölmistynyt että en edes tajunnut morjestaa. Ne on ne pyöräilijät erikseen. Ihan hyvä lenkki näin ensimmäiseksi varsinaiseksi pyörälenkiksi. Olihan nuo etureidet loppumatkasta hieman ihmeissään. Lenkin pituudeksi siis 60km - 26,5km/h - max 51km/h.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti