keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Ke 21.12 Nasta päivä

Aamulenkkinä loistavassa pidossa kevyt 7,6km - 4:53/km. Laitoin ennen lähtöä kummankin kengän kärkeen kolme ruuvattavaa nastaa. Eihän niistä aamulla ollut mitään hyötyä, mutta illalla ne pääsi oikeuksiinsa kun keli oli hieman kylmennyt. Hieman hirvitti aamulla että pysyykö ne edes pohjassa sulilla kohdilla kun oikein tuntui miten ne pääsi joustamaan pehmeissä kengänpohjissa, mutta hyvinhän nuo pysyivät. Ei tosiaankaan taaskaan tänä aamuna nukuttanut ja siksi kello käynnistyi jo 5:38! Taitaapi olla ennätys :) Koska olin jo ajoissa työpaikalla, niin vedin vielä jouteessani (taas) salitreenin. Tänään yritin tehdä hieman erinlaisia liikkeitä kuin eilen, mutta vatsa ja selkä oli tottakai mukana.
Puolen päivän maissa oli Markuksen lyhyt hieronta, jossa otettiin vain pohkeet ja etureidet.

"Iltalenkillä" ~7,5km tulin entisen työpaikan kautta, jonne oli tullut joululahja saksanmaalta. Eihän se paketti mahtunut reppuun joten pitihän se purkaa. Kyllä sillä lahjalla saa nestetasapainon kuntoon ;) Yksi entinen työkaveri oli menossa kävellen samaan suuntaan, joten kävelin hänen kanssaan 1,5km ja pitihän sitä jäädä vielä pidemmäksi aikaa suustaan kiinni. Loppumatka pitikin sitten tulla aika ravia jotta pääsi/yritti päästä lämpöön. Ennen kotia menoa kävin vielä postista hakemassa sinne saapuneet pyörän nastarenkaat. Nastikset on nyt paikoillaan ja hyvältä näyttää! Hommakaan ei ollut niin työläs kuin cyclocrossin renkaan vaihto jossa meni kaksi sisuskumia. Oikeastaan minun piti lähteä tänään lahjaostoksille, mutta parempi mennä vaika perjantaina kun on pyörässäkin nastat alla...

4 kommenttia:

  1. Nastat on hyvät. Täällä niitä ei vielä tarvitse, tänään tuli räntää mutta suli sitä myöten pois. Hyvää joulua! Olisin lähettänyt joulukortin mutta teitä oli kolme saman nimistä siellä ja kaikilla eri osoite, en osannut valita ;-)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä perjantain kauppareissuun.

    VastaaPoista
  3. Olisihan siinä kuitenkin ollut yli 30%:n onnistumismahdollisuus ;) Kiitos ja Hyvää Juolua Sinullekkin!!!

    Meinnaatko muta että siellä on muitakin ja menee urheilusuorituksen puolelle?

    VastaaPoista
  4. Tarkkaileppa kaupassa...suurin osa on miehiä joilla on tuskastunut ilme naamalla. Olet yksi heistä. Helpompaa olis juosta maraton takaperin jäällä.

    VastaaPoista