keskiviikko 30. joulukuuta 2009

30.12 3.päivä

Eilinnen aamulenkki meni todella kuluttavaksi. Ei juoksun pituuden vuoksi vaan sykkeiden takia...toisaalta eipä se jälkeenpäin paljon painanut. Luulin että porukka vie minut sellaiselle paikalle että voin vetää slowdown lenkin. Luulo ei ole tiedon väärti. Keskisyke 159 vaikka lopussa, kun lopulta pääsin itsekseni juoksemaan vauhti oli jo kävelyvauhtia. Illasta Miikan kanssa tässä lähistöllä kieräen kasin verran. Sykkeet oli ihan kohtuulliset, mutta matkallla iski paskahätä. Oli siinä paikallisella ihmettelemistä kun valkoinen poika kyykkii kadun varressa ;)

Tänään taas korkealla 2750m. Unohdin sykevyön hotellille joten oli mentävä tuntumalla. Nyt juoksin koko matkan yksikseni ja vauhti oli noin 20s kovenpaa kuin toisspäivänä eli noin viisi minnuuttia per kilometri. Juoksua kympin verran. Harmi ettei saanut sykkeitä niin olisi päässyt vertaamaan alkaako elimmmistö sopeutumaan. Äsken ennen päivällistä vedettiin miikan kanssa lähiympäristössä(mäkistä) kasin verran. Käytiin varmaan sellaisissa asuinympristössä missä ei ole vakoinen poika juossut ;) Keskisykkeet oli 153 mikä on ihan siedettävä tuollaiseen maastoon.

Hotelli vaikka onkin muslimihotelli on siisti ja palvelu/ruoka on hyvää. Siihen kai vaan täytyy tottua ettäotellin ovelta ei päse suoraan hyville juoksubaanoille. Vettäkin tulee hanoista huomattavasti paremmin kuin edellisessä hotellissa vaikka se olikin uudenkarhee.
Nettiyhteydet vaan tavattoman hitaat jos niitä nyt on edes ollenkaan. Miikahan tuo yrittää useasti läpi ja aina joskus pääseekin joten lueskelkaa siltä jos täällä ei ole päivityksiä.


Uusi Spaces ja 25 Gt ilmaista SkyDrive tallennustilaa. Lataa Live paketti.

1 kommentti:

  1. Onneksi et liannut tallin uusia shortseja oikein perusteellisesti....

    VastaaPoista