maanantai 26. tammikuuta 2026

Vko 5/26

Ma

p. Hiihtoa, Laajavuori 27km (P)   ks. 123  4,57/km  nousua 430m

-8,8°C   Suksi toimi kuin se normaalistikkin toimii keskitalven pakkaskelissä. Ei siis uudenlumen surkeaa luistoa tai liippaladun tasatyöntökeliä. Eli kaikenkaikkiaan oikein mukava hiihtokeli 😊. En edes käynyt ensilumen ladulla. Nyt kun pääsi käymään myös Kortemäessä niin kierrokselle tuli mittaa vähän yli 9km eli kolmella kierroksella selvisin. Oli ajatuksena käydä Soidenlammella mutta kun sieltä tuli tuli sen verran moitteita facebook ryhmään että jätin väliin. Kävin kyllä kirjasto reissun yhteydessä katsomassa että onko kelkka käynyt Kotalammella. Ei ollut joten yhdyslatukin olisi ollut ilman pertsan latua. 

Toisella kiekalla aloin avaamaan vähän vetoketjua että saisin paremmin vedettyä kuulokkeen johtoa ylöspäin. Vetoketjuhan tuppaa jäätymään hengityshöyryistä. Taisin sitten vetäistä vähän liian kovaa kun jäi vedin käteen 😡. No, jäi kuitenkin käteen eikä pudonnut hankeen. Nyt pienen tutkiskelun jälkeen vedin näyttää olevan entinen. Jossain vaiheessa googlailin että vetimiäkin saa uusia. Pitäisi vaan pyöräillä johonkin kangaskauppaan ja ottaa takki mukaan jos sattuisi löytymään oikenlainen. Harmittaa vaan kun tämä on paras takki näille keleille.

Vertailin eilistä juoksulenkkiä 2h 8min/ks 131 ja tämän päivän hiihtolenkkiä 2h 17min/ks 123. Oikeastaan tänään olikin alhaiset sykkeet. Laajavuoressa ne näyttää olleen välillä 128...135. Tänään meninkin vähän enemmän pintakaasulla.


Su juoksulenkki

Ma hiihtolenkki


Nuo alueet ei näköjään ole ihan tismalleen samat johten varmaankin siitä että olen joskus rukkaillut muuta kuin juoksu sykealueita pyöräilyä ajatellen. Noista kuitenkin voi vetää sen johtopäätöksen että kevyessä hiihdossa tulee paljon alhaisen sykkeen suoritusta johtuen maastomuodoista.

Sitten jos otetaan lauantain hiihtosuoritus 2h 20min/ks 135 joka oli pääsääntöisesti ensilumen ladulla mutta kasin verran samoilla laduilla kuin nyt.

La hiihtolenkki

Tämä lenkki ei ollut pintakaasulla vaan sellaista hyvävauhtista hiihtoa(13,1km/h- 4,33/km). En kuitenkaan laittaisi vielä vauhtitreenin puolelle. Tässä treenissä näkyy että ylämäissä kroppa joutuu jo tekemään töitä (alue 4). Oikeastaan voisi muuttaa sykealueet samanlaisiksi niin voisi vertailla harjoituksia paremmin keskenään. Voi olla että jää muuttamatta. Eipä näitä kuitenkaan päivittäin/viikoittain tule vertailtua. 

Summa summarum: Hiihto on vaan aika monipuolinen kuntoilumuoto. Vaikka lenkki menee kevyehkön piikkiin niin siinä tulee kuitenkin korkeamman sykkeen suoritusta kun ylämäkeen pitää kuitenkin mennä ihan reippaasti että saa suksen pitämään. Vähän välillä on harmittanut kun on jäänyt tehokkaampi juoksutreeni pois talvella mutta kyllä niitä tehoja tulee vaikkakin pienissä pätkissä. Eräänlaista vauhtileikittelyä 😁


Ti

ip. Hiihtoa, Laajavuori 32km (P)   ks. 136  4,27/km  nousua 527m

-9°C   Ei ollut mikään huippuluisto. 12 kilsaa luonnonlumille ja sitten kuusi kierrosta ensilumen ladulla. En ole koskaan kellottanut kierrosta eli matkaa mutta näin karkeasti katsottuna kuusi kierrosta = 13,3km ja sen kun jakaa kuudella saa 2,21km. Kierrosmatkahan vähän riippuu siitäkin että missä kohtaa kääntöpaikalla kääntyy/pääsee kääntymään. Lopuksi vielä yksi kierros rallipolulla. Eli karkeasti ottaen 12 verkkaa 20 vähän reippaammin. Jos katsoo noita sykealueita niin tänään 29% alueella 4 eli kynnysalueella. Periaatteessahan hiihdossa pitäisi ensimmäiset 200-500km mennä erittäin rauhallista vauhtia ja tekniikkaan keskittyen. Nyt tuollaisella totuttelulla ei ole niin merkitystä kun ei tule lappua rintaan. Sen kuitenkin huomasi että sellaisessa loivassa mäessä mitä ei enää viitsinyt mennä vuorotahtia työntäen niin vuorohiihto ei ollut riittävän tehokasta tällaiseen vähän reippaampaan menoon. Tuo totuttelu matka on hieman häilyvä riippuen siitä keltä aikoinaan kysyi. Tämä tieto on niiltä -80 luvun kansallisen tason hiihtäjiltä. Kerrankin nuorena poikana hyppäsin tällaisen metsuri-hiihtäjän peesiin kuntoradalla tuolla maakunnassa. Se vähän aikaa kuunteli puuskutustani ja sitten hyppäsi ladun sivuun ja sanoi etta annahan mennä vaan 😅 Alussa tuntui yläkroppa vähän väsyneelle mutta kokonaisuudessaan hyvä kulku. Maksimi sykkeet tuli loppumatkasta kun noustaan rallipolun yläosan oikenpuoleisen mäen päälle. Pito oli niin hyvä että pääsi suorilla ylös, vaikka tosin ihan varmuuden vuoksi hyppäsin loppumäestä ladulta pois että saa vielä varmemman pidon. Luppupuolen matkaa sattui vähän kurkkuun. Se ei johtunut pakkasesta eikä siitä että olisi joutunut haukkomaan henkeä vaan jotain siellä on "vialla". Pöpö?



maanantai 19. tammikuuta 2026

Vko 4/26

Ma

i. TV Kevyt 10km   ks. 133  5,40/km 

0°C   Siellä missä lumi oli kosteaa oli hyvä tossupito. Peruskulku. Odotin tosin jostain syystä hieman parempaa menoa. Eilen ei muuten sattunut polveen oikeastaan ollenkaan. Eiliset vaivat sitten vaivasi tänäänkin. Alaselkä edelleen kipeä. Ehkä kuitenkin vähän parempi. Akilles oli pahana viimeiset 2-3km. Nyt sen kipukohdan pystyi paikallistamaan pohkeen ja akillesjänteen väliin. Ihmettelen kun juoksumäärät on ollut alhaiset, juoksukelit ovat olleet hyvät eikä akilles ole koskaan tullut hiihdosta kipeäksi. Lopussa kun kävelin jussinparranmäkeä ylös tuli mieleeni että olisi siinä sunnuntain kaatumisessa voinut tulla joku pieni repeämä... lauantaina-sunnuntaina ei kuitenkaan ollut mitään tuntemuksia pohkeessa. Sunnuntaina oli myös etureidet jostain syystä kipeät. Tänään sitten ei taas mitään reisikipua...


Ti

i. Hiihtoa 22km (P)   ks. 117  5,05/km 

-1°C   Soidenlammella olisi ollut liisterikeli. Latu niin liipalla ettei purkkivoide pitänyt. Kotalampi oli ajettu kelkalla ja oli peräti latu-urakin. Se kelkka ei kuitenkaan ollut ajanut Soidenlammelle päin, joten jonnekkin se oli haihtunut. Kotalammella ja tuolla väliladulla piti ja välillä jopa tarrasi vähän kiinnikkin. Kelkka on ajanut soidenlammen lenkin muttei esim Mustalammelle päin jossa oli niin nihkeää etten viitsinut laskea alas.

Selkä kestää näköjään peremmin juoksua kuin hiihtoa. Menomatkalla mietin että pitääköhän kävellä isot laskut alas selän takia. En sitten tiedä mikä olisi ollut tilanne jos suksi olisi toiminut normaalisti... olisko ollut parempi vai pahempi. Nyt kuitenkin enimmäkseen tasa- ja vuorotahtia. Täytyy kuulostella miltä se tuntuu aamulla ja päättää sitten huomisesta lenkistä.


Ke

i. Hiihtoa, Laajavuori 30km (P)   ks. 130  4,44/km  nousua 428m

-7,8°C   Laajavuoressa pääsi taas hiihtämään enemmän vuorohiihtoa ja nyt peräti ralliradalla. En edes käynyt ensilumenladulla. Ei oltu vähään aikaan ajettu mutta vuorohiihto kohdilla ei ollut liippalatua. Eilen illalla kävi jopa mielessä että voisi vetää ylämäkiä hieman vauhdikkaammin mutta tuo selkä on vieläkin siinä kunnossa että ei. Se ei turru matkan edetessä mutta siihen kipuun tottuu. Eniten se vaikuttaa potkuun joka ei ole enää rento ja terävä kuten sen pitäisi olla. "Koukkumäkeen" ei oltu vedettu pertsan latua joten en lähtenyt kiipeämään sitä. Buugille/killerille päivä laskeva alamäki oli myös ilman pertsan latua mutta se tuli kuitenkin ihan ok kun ei ollut tykkiluista. Huomenna vielä on hiihtokeli mutta perjantaina saattaa jo olla liian kylmä hiihtoon.


To

a. Hiihtoa, Laajavuori 40km (P)   ks. 128  4,38/km  nousua 624m

-9,2°C   Muutoin sama pukeutuminen kuin eilen mutta nyt lämpimmät sukat ja takin päällä vielä liivi. Eilen pitkissä laskuissa tuntui että vetoketjun kohdilta menee viima läpi vaikka siinä on sisäpuolella läppä. Sitten vielä yllätys yllätys NoName takin vetoketju krakaa. Eilenkin lopussa aukesi keskeltä. Tänään ei auennut kun kiristin vedintä pihdeillä. Ehkäpä hieman parempi luisto kuin eilen. Loppupuolella kun menin ensilumenladulle, niin tuntui jalan alla että ei luista enää. Alamäissä oli kuitenkin sama luisto kuin viime viikolla. 35km oli mielessä mutta hiihdin nyt sitten tuon 40 täyteen. Lopussa tuntui että olisi voinut olla tietysti juomaakin mukana mutta eipä tuo nyt nennyt nestehukan puolelle. Huomenna liikuntaa pakkasmittarin mukaan.


Pe

p. Hiihtoa, Laajavuori 30km (P)   ks. 132  4,59/km  nousua 516m

-10,5°C   Ensimmäiset reilu 10km oli melkoisen surkea suksi. Vasta ensilumen ladulla se alkoi toimimaan. Siitä ja reitistä tarkemmin garminin puolella. Alussa eilinen tuntui olkapäissä mutta tunne häipyi kun pääsi kunnolla lämpöön. Alun luistolla maksimi lenkin pituus olisi ollut 20km mutta kun se alkoi toimimaan, niin nostin sen 25:een. Lopulta se olikin jo 30 😁 

Selkä oli jo vähän parempi. Välillä jopa unohdin kivun kokonaan 👍 Huominen on vielä hieman auki. Alustavasti olen ajatellut juoksulenkkejä loppuviikolle, mutta jos tuo selkä tokenee ja sitten on vielä tuo akilles-/pohjekipu joka haittaa juoksua, niin enpä vielä tiedä mitä teen. Taitaa taas lämpömittari päättää.


La

p. Hiihtoa, Laajavuori 30km (P)   ks. 135  4,34/km  nousua 534m

-11,5°C   Aamulla kun kävin pyörällä kaupassa, niin piti laittaa merino poolopaita kuivamaan. Väliaikaisena paitana laitoin ohkaisen merino poolon. Hiihtämään lähtiessä sitten päätin testata että kuinka toimii nämä kaksi paitaa päällekkäin. En siis nyt tarvinnut liiviä takin päälle. Lopputulos oli aikalailla sama kuin eilen liivin kanssa. Ehkäpä tällä pukeutumisella olisi mennyt -15 kelikin. 

Suksiin laitoin ohkaisen kerroksen Start:in -5...-10 pitoa eilisten voiteiden päälle. Luistoalueelle en tehnyt mitään. Ensilumen ladulla suksi toimi hyvin. Lopussa kun hiihdin kierroksen rallipolulla niin eipä taaskaan luistanut. Ei sentään niin huono luisto kuin eilen kun pääsi hiihtämään tänään ajettuja kelkkauria. 

Huomenna olisi juoksupäivä mutta jos tuntuu että ei, niin sitten ei.


Ma

ap. TV Kevyt 22km   ks. 131  5,48/km 

-11,5°C   Kylmä tuuli. Jo eilen paistoi välillä aurinko ja näkyihän se tänäänkin. Kyllä se valo onkin tervetullut vieras. Ei ollut mitään tarkempaa suunnitelmaa lenkin pituudesta. Tuntuman mukaan. Kolmosen kohdilla katsoin viimeksi kelloa ja huomasin että tänään mennään hitaasti. Enpä sitten katsonut kelloa kun vasta nelisen kilsaa ennen loppua tarkistaakseni matkan. Menin jo kilsoista sekaisin kympin jälkeen ja sen jälkeen tein lisälenkkejä ihan tuntuman mukaan. En olisi kuitenkaan uskonut että tulee peräti 22. Viimeisellä vitosella tuli taas "normaalit" kivut. Päällimmäisenä akilles, sitten lonkankoukistaja ja vähän polvikin. Tälle viikolle liikuntaa vajaa 18h ja kilsoina 224.



maanantai 12. tammikuuta 2026

Vko 03/26

Ma

a. Aamuhölkkä 8km   ks. 141  5,47/km 

-11°C   Kylmä tuuli. Ei muuttanut viikonlopun lepäily ja penkkiurheilu polven tilannetta. Ei ollut muutenkaan juoksu oikein vahvaa. Iltalenkiksi hiihtoa.

i. Hiihtoa 27km (P)km   ks. 133  5,09/km 

-9°C   Nyt oli jo vähän enemmän hiihdettäviä uria. Niinkuin yksi kirjoitti facebook ryhmässä että ei siellä tekniikkaa harjoiteta. Se henkilö oli aivan oikeassa. Itse hiihdetyt urat on paljolti niin matalia ja kuluneita että suksi nuljuaa siinä ja putku on mitä on. Aika paljon tulee tuolla reitillä mentyä tasa- ja vuorotahtia. Vasta kun pääsee Ylämyllyjärven ja Keljonkankaan suuntiin niin tulee enemmän vuorohiihtoa. Vauhti jo kuitenkin likellä viittä joten joko oppii hiihtämään huonoilla urilla tai sitten ne on jo paremmat. Veikkaan jälkimmäistä. 


Ti

a. Aamuhölkkä 8km   ks. xxx  5,48/km 

-9,4°C  Edelleenkin kylmä tuuli. Aikalailla eilisen aamulenkin toisinto.

Tuossa ylemmässä kuvassa virittelin kengän nauhoitusta. Suurempi ongelma on tuossa vasemmassa jalassa joten taidan seuraavaksi ottaa pois alemman nauhoituksen ja ehkä laitan nauhoituksen alkamaan yhden reiän alempaa.

Alemmassa kuvassa näkyy osasyy jalan hiertymään eli vaivasenluu. Minulla oli kaksi kappaletta silikonisia varpaan erottimia. Viimeviikolla etsin niitä kissojen ja koirien kanssa löytämättä niitä. Virittelin kuivuneesta silikonituubin jämästä uuden. Se oli kuitenkin liian kova, joten sen käyttö jäi yhteen yöhön. Tällä viikolla sitten löysin jämät alkuperäisistä erottimista. Olin näköjään leikellyt niitä johonkin muuhun tarkoitukseen. Yritin liimata kahdesta jämästä yhden mutta eihän se liima tarttunut silikoniin. Pidin kuitenkin sitä viime yön ja se pysyi paikoillaan. Pitäisi vaan joka ilta muistaa laittaa se paikoilleen. Ainakin aluksi käytän sitä vain öisin.

i. Hiihtoa 27km (P)   ks. 124  5,20/km 

-11°C   En tehnyt suksille mitään. Olisi kyllä pitänyt harjata pohjat ja näin jälkeenpäin, lisätä yksi kerros porkkana pitio. Meni se nyt näinkin. Ehkä sitten ensi kerraksi. Oli tarkoitus lähteä heti puolen Kotalammen kierroksen jälkeen mäkeen mutta tuntui olkapäät niin jäykille että vedin sen puolitoista kierrosta kuten viimeksikin. Yritin välillä mennä rentoa vuorohiihtoa mutta ei siitä oikein mitään tullut. Kun ei saa potkua rennosti taaksepäin niin se menee vähän hätäilyksi. Vuorotahtia vaan... Kävin vähän matkaa katsomassa Keljonkankaan suunnassa mutta oli niin olemattomat urat että käännyin ennen ensimmäistä lisoa laskua takaisin. 

Viimeksi jätin liivin poikkeavasti neljän ladun risteykseen ja meinasin unohtaa sen sinne. Olin jo menoissa isoon laskuun kun hokasin että liivi jäi. Nyt jätin sen normaaliin paikkaan joten ei ollut vaikeuksia muistaa vetäistä se päälle ennen laskuun lähtöä. Nyt onkin voinut laskea nuo isot alamäet Kotalammen suuntaan alas kun ei ole niin hirveän hyvä luisto ja eikä ole latupohja jäässä vaan on vähän irtolunta. Onneksi kuitenkin on edes sen verran kova pohja että pystyy auraaamalla ottamaan vähän vauhtia pois.


Ke

a.  Hiihtoa 30km, Laajavuori (P)   ks. 136  4,36/km

-9°C   Ajoin pyörällä Killerin Buukille ja lähdin sieltä hiihtämään. Kartan mukaan sinne tuli 2,6km ja sitten katsoin että Killerin parkkipaikalle olisi tullut 2,1. En sitten tiedä kummasta olisi ollut parempi lähteä. Ensilumenladulla oli ihan oikea latu 😁 Siellä hiihto tuntui jo hiihdolle eikä sutimiselle. Vähän tuli vielä ohipotkuja kun ensikertaa pääsi hiihtämään ylämäkiä vähän pidemmällä liu`ulla. Hieman tuntui kropassa nuo parin edellispäivän hiihdot. Hyvää jaksamista kuitenkin. Alussa sai aika rauhassa hiihdellä mutta loppupuolella joutui jo tekemään pari-kolme ohitusta per kierros. Se aina vähän sotkee rytmiä. Nousua tuli 505m kun sitä eilen tuli 352m ja se näkyy sykkeissä. Tietenkin sekin että tuli paljon enemmän vuorohiihtoa hyvällä rytmillä. En tee illalla juoksutreeniä vaikka kevyt hölkkä palauttaisi hyvin. Taidan käydä pyörällä prismassa... kyllä sekin palauttaa.

Suksien luistoalueet harjasin Messinki-Nylon harjauksella ja lisäsin yhden kerroksen porkkanaa pidoksi. Pitoalue ehkä vähän liian pitkä mutta parempi niinpäin näin "alkutalvesta".


To

ap. TV Kevyt 11km   ks. 133  5,41/km 

-7°C   Alkumatka myötätuuleen taisi mennä ihan ok. Olisko kuitenkin ollut pientä väsymystä lopussa. Ei näköjään näin päivää myöhemmin enää muista. Niin, kun näytti menevän vähän yli suunnitellusta, niin kävelin keskussairaalanmäen kokonaan.


Pe

a.  Hiihtoa 30km, Laajavuori (P)   ks. 135  4,38/km

-3°C   Samat kuviot kuin toissapäivänä. Tänään pukeuduin vähän kevyemmin. NoName:n housut tuntui kuitenkin Killerille pyöräillessä hieman ohkaiselle. Oli suuunnitelmassa että jätän kevyttoppatakin pyörään kiinni, mutta kun oli vähän vilu, niin pidin sen päällä ensilumenladulle asti. Sen alla oli vielä ohkainen liivi jota pidin muutaman kilsan. Ensimmäistä kertaa pidin Yoko:n pyöräilytakkia hiihtäessä. Ihan ok näille keleille mutta huomen aamuna on vähän kylmempää niin taidan laittaa lämpöisemmän takin... ja housut. Meni melkein kymppi että alkoi yläkroppa toimimaan kunnolla. Olkavarsissa ja olkapäissä tuntui pientä jäykkyyttä. Viimeksi menin pieniä vastaisia vuorotahtia mutta tänään säästelin käsiä/olkapäitä ja vaihdoin sen vuorohiihdoksi. Muutaman kilsan jälkeen lisäsin pitoa että sai luotettavamman potkun ja jaloille enemmän rasitusta. Ensikokeilussa Rex:in violetti oli ihan liukas pitovoide.


La

a.  Hiihtoa 30km, Laajavuori (P)   ks. 131  4,49/km

-6°C   En lisännyt pitoa vaan menin eilisillä voiteilla. Vähän ehkä liian pehmoista (0...-2) tälle pakkaskelille. Etelätuuli sopi sopivasti laskuosuudelle ja söi vauhtia. Ei ollut luistokaan paras mahdollinen em seikoista johtuen. Sen verran vähän hiihtoa vielä takana että nämä kolmikymmpiset painaa jonkin verran ...ja rasitus kumuloituu. Kaatumisesta tarkemmin garminin puolella. Sen verran tärähti että nyt tuntuu alaselässä. Keliennustetta katsoessa taidan pitää pari juoksupäivää, niin ei tarvitse laitta kovin pehmoisia voiteita suksen pohjiin.


Su

p. TV Kevyt 20km   ks. 141  5,27/km 

+0°C   Yllättävän hyvä pito Pegasuksilla. Eilisestä kaatumisesta alaselkä kipeä. Vähän arvelutti että kestääkö se juoksua mutta ei se tuntunut kuin alamäissä. Tuntemuksia oli myös niskassa ja rinnan puolen kylkiluussa mutta niitä ei huomannut juoksun aikana. Loppuvaiheessa sen sijaan huomasi akillesjänteen kivun joka levisi myös vähän ylöspäinpohkeen puolelle. Juoksu oli alussa vähän jäykän oloista mutta pääsääntöisesti kulki ihan hyvin.

Viikkon liikuntaa vähän vajaa 18h. 

Parin viikon ulkoilut


maanantai 5. tammikuuta 2026

Vko 02/26

Ma

p. Hiihtoa 22km (p)   ks. 127  6,11/km 

-13....-15°C   Kävin sitten katsastamassa latutilanteen. Lunta on niin vähän että latuja ei ole vielä ajettu. Pohjustettu on, mutta ei ole höttölumi paljoa tiivistynyt. Kotalampi ja siirtymä Soidenlammelle oli huonoa. ...tai lunta oli "riittävästi" mutta kukaan ei ollut hiihtänyt perinteisen uraa vaikka hiihtojälkiä olikin. Soidenlammella oli hiihdetty urat mutta sen tietää kun lunta on vähän ja hiihtokertoja satoja, niin jälki on huonoa. Ei sattunut polveen mutta ei tuo suksella nuljuaminen parannakkaan sitä. Saa nähdä käynkö uudelleen ennen latujen ajoa. Nyt olin liikenteessä -80...90 luvun Karhu Matrix luistelusuksilla joissa oli pidot pohjissa. Voisihan sitä käydä kokeilemassa nuljuaako Fishes samalla lailla...


Ti

i. 11km: TV 10km + CD   ks. 157  4,54/km 

-20,6°C   Nenäinniemen mittausasemalla. Kotalammen nettimittari on pois verkosta. Tuon kuvan mukaisen "kasvomaskin" näpräilin ennen lenkkiä. Oikeastaan sen tekeminen alkoi jo syksyllä. Leikkelin yhtä elastista Kiinapaitaa kevyemmäksi ja siitä jäi helmasta tuollainen suikale jonka sitten ompelin oikeastaan otsapannaksi/päähineeksi. Tein kuitenkin toisen samanlaisen ja siitä neuloin pään suppuun jotta se muistutti jo pipoa ja sitä käytinkin syssyllä. Tuohon leikasin saksilla hapenottoaukot mutta jätin keskelle paidan oman ompeleen. Tuo Haglöfs tuulenpitävä pipo on palvellut jo varmaankin toistakymmentä vuotta ja on paras pipo mitä minulla on ollut. Silla tarkenee kovimmillakin pakkasilla. Se samalla piti tuota kasvomaskia paikoillaan. Yleensähän ne tapaa valua alaspäin mutta tämä pysyi paikoillaan. On minulla sitten koville pakkasille sellaisia kasvomaskia mistä pystyy hengittämään ohennetun kankaan läpi, mutta tällaisia lenkkejä niillä ei oikein tehdä kun happea tarvitaan normaali hölkkää enemmän. Niissä on myös se ongelma että ei pääse niistämään nenää eikä rykäisemään limaa kurkusta.

Jos olisi ollut hiihtolenkki niin sanoisin että seinäpito 😀 Pegasuksissa kun oli vielä nastat niin oli kuin piikkareilla olisi juossut. Juoksu kulki yllättävän hyvin. Alussa oli pientä polvikipua mutta nuo kivut tuppaa menemään taka-alalle kun juoksee kovempaa. Hieman passailin ylämäissä ettei hengitys nouse liikaa. Loppuun tuli loiva ylämäki jossa jo tuntui vähän nielussa.


Ke

p. Hiihtoa 24km (p)   ks. rannesyke  5,24/km 

-11°C   Lopussa alkoi tuulemaan. Vähän paremmat latu-urat kuin toissapäivänä. Urat oli tasoitettu ja aamuvuoro oli hiihtänyt uudet urat valmiiksi. Viime sunnuntain pakkaspitkiksestä tuli etureidet kipeäksi pakkasesta. Aika normaali kuvio. Nyt oli lähentäjät hieman arat maanantain hiihdosta. Yleensä tulee vielä joko ojentajat tai sitten lapaluiden välin alapuolelta selkäpuoli kipeäksi. Nyt ei ainakaan vielä ole siellä tuntemuksia. Voi olla että sauvalenkit on auttanut asiaa. Ojentajat tuntuukin aika valmiilta hiihtoon. Nyt näyttäisi olevan pari-kolme päivää aika kireää pakkasta ja viikonloppuna vielä aika navakka tuuli. Taitaa mennä seuraava hiihto ensi viikkoon.


To

p. TV Kevyt 17km   ks. 138  5,35/km 

-20...-18°C   Tiistain varustus mutta unohdin laittaa shortsit lahkeesta leikauttujen urheilualushousujen päälle. Tuomiojärven rannassa meinasi palella pakaroita. Ei ollut tämän päivän lenkille kovin tarkkaa suunnitelmaa. Yli 12km oli kuitenkin tavoite.  Kello oli pääsääntöisesti hihan alla piilossa mutta Lutakossa paviljongin paikkeilla otin sen näkyviin. Ei mennyt kuin pari kolme kilsaa kun se jo herjasi heikosta akusta. ...ja akun varaus oli lähtiessä melkolailla täysi. 


Pe

i. 12km: TV 10km + CD   ks. 152  4,55/km 

-20,5°C   Ehdin jo juosta vähän matkaa suunniteltua TV kevyttä hölkkää kun hokasin että sehän olisi oikeastaan TV:n päivä. Olisin juossut saman lenkin kuin tiistaina kun olisin ajoissa tajunnut, mutta nyt piti vähän säveltää. Reittisuunnitelmakin vaihtui lenkin aikana pari kertaa. Risteysalueilla, joita oli aika monta tällä reitillä, piti olla varovainen ettei lähde jalka alta. Ensimmäisen ja toisen kisan väliajan katsoin mutta en sen jälkeen. Oletin että menisi vähän hitaammin kuin tiistaina mutta aikalailla samaa vauhtia. Keskisyke 5 pykälää alhaisempi mikä varmaankin johtuu eilisestä lenkistä. Juoksutuntuma yllättävän hyvä. Polveen sattui enemmän kuin eilen mutta ei häiritsevästi.

Tuo kypämyssy viritelmä on alunperin hiihtolenkkejä varten. Alkuperäinen myssy on ihan aitoa Kiina tavaraa 😄 Muistaakseni kangas oli sen verran tiivistä että tein saksilla siihen suuaukon. Suuaukkoon ompelin verkkokankaan, joka oikeasti on jotain muovia. Harva villakangas olisi kaikkein paras. Se kostuttaa ja vähän lämmittää sisääntulevan ilman. Tämä "muoviviritys" ei sitä pahemmin tee. Tällaisille lenkeille on yleensä ihan turha laittaa silmälaseja jos pitää kasvomaskia tai sitten kypärämyssyä. Siksi olen hiihtolaseja ajatellen laittanut nenänvarren päälle ohuen rautalangan jotta myssyn voi muotoilla nenänvarren muotoon. Tällöin hengityshuurut ei pääse myssyn sisällä nousemaan lasien sisäpuolelle ja jäätämään niitä. Tänään en testannut että toimiiko systeemi juostessa. Lisäksi olen laittanut leuan kohdalle (sisäpuolelle) teippiä ettei myssy jäädy partaan kiinni. Tänä kypärämyssy on lämpöisempi kuin tuo vaikoinen kasvomaski. En aiemmin juostessa ole pahemmin käyttänyt kasvonsuojia vielä tällaisilla keleillä vaan olen vielä totuttanut kasvot kylmään. Sitten -25=> on ollut kypärämyssy.

Juoksin Adizero SL2 tossuilla joista olen jo saanut rakot jalkapohjiin. Nyt jätin nauhat päkiän kohdilta läysemmälle jotta sinne jäisi enemmän tilaa. Parin kilsan jälkeen jo tuntui että varsinkin oikea kengännauha on löysällä. Nauhat on näköjään sen verran liukkaat rei`issään että nauhat löystyi ylhäältäkin. Vasemman kengät nauhat aukesikin nelosen paikkeilla. Kiristin samalla kummatkin nauhat. Pientä tuntemusta oli siinä jalkapohjassa josta rakko puhkesi. Pitänee näköjään sitoa kengät kaksilla nauhoilla että voi jättää päkiän kohdan löysälle ja toisilla kiristää yläosan normaaliksi. Voisihan sen tehdä näillä yksilläkin nauhoilla tekemällä puolessavälissä umpisolmun mutta silloin ei olisi alaossa säätöämahdollisuutta. Jotain näihin kenkiin kuitenkin pitää virittää.