Tuntuu että aamulenkit menee paremmalla tuntumalla kuin iltalenkit. Mistähän sekin johtuu...
Tänään aamulla kutonen(älkää kertoko kenellekkään mutta mittausten mukaan se 7120m) ;).
Iltalenkillä alkuveryttely oli melkoisen nihkeää. Kotalammelle päästyäni(5km) mietin jo että tuleekohan tästä mitään. Tunne vain vahvistui ensimmäisen vedon jälkeen. Todella jäykkää ja aikakin oli peräti 4,14! Siinä vaiheessa ajattelin jo että taitaa vedot jäädä kahteen-kolmeen. Tuntuma kuitenkin hieman parani seuraavissa vedoissa. Vaikka jäykkää olikin kello kuitenkin kertoi että vauhti parani koko ajan. Loppuverkaksi 3km.
Ajat: 4.14/4.04/3.59/3.53/3.48 => k.a. 3.59,3
Tänään Tumpin auto oli vissiinkin saanut hieman raekuuroa päällensä. Taitaa eskortti olla kovapeltinen auto?
Työmaan pihassa oli 2kpl 2000-luvun Toytaa ja yks uuden karhea Hyunday - niin ja sattumalta mun esco, kun vein aamulla eemelin (toki myös juoksin 6km!). No lopputulema oli kuitenkin se, että ainostaan esco selvisi ilman peltivaurioita. Oli muuten ainut auto ilman vakuutusta! Escon pellit kestää kaiken muun paitsi vaimon "hellän" kosketuksen ;) niin ja juoksihan toki illalla kuus kpl tonneja - nyt paniikissa odotetaan nivusen reaktiota. Niin ja posti toi myös kutsun kertamaan lokakuun alussa Tikkakoskelle. Hieno päivä!
VastaaPoista