sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Su 31.03 Pitkä

Piti kyllä eillen päivittää, mutta unohtui...
Eillen siis hiihtoa 37km. Latuja ei ollut ajettu, joten kilsat tuli suurimmaksi osaksi 1,6km:n tiepätkällä, joka oli jotakuinkin puhdas kuusenneulasista. Nyt olisi jo saanut olla napit korvissa ;-) Keli aurinkoinen ja pakkanen -10=> 0(lumi aurinkoisilla paikoilla). Iltapäivällä pyöräilin Kejon Prisman kautta kaupunkiin. Prismasta löytyi viimein Black Magic fluori pinnoite, jota yritin turhaan metsästää urheiluliikkeistä. Mukaan tarttui myös violetti liisteri.


Tänään aamulla pakkasta taas se -10 ja taivaalla ei pilven pilveä. Lähtiessä on hieman kylmä ja lopussa keittää. Ei kiutenkaan viitsi alkaa pelaamaan ylimääräisen takin kanssa. Tällä kertaa ladut oli vasta-ajettu ja olosuhteet oli loistavat. Illalla laitoin hiotulle pohjalle ohuen kerroksen jääkelin liisteriä ja sen päälle vanhaa pakista löytynyttä jauhemaista luistovoidetta. Aamulla niiden päälle Rode -1...-3, fluori 0...-3 ja sen päälle Black Magic fluori pinnoite. Tuli ehkä hieman liiankin paksu kerros pitovoiteita. Luisto ei ollut vasta ajetulla ladulla mikään huippu, mutta eipä se näyttänyt olevan muillakaan. Pito toimi loistavasti koko matkan eikä aurinkoisilla paikolla ollut mitään ongelmia, kuten muina päivinä on ollut. Hiihtoa loistavassa kelissä 65,8km.
Ei ollut tarkoitus hiihtää ihan noin pitkästi, mutta päätin hiihtää tälle viikolle tuon 300km rikki.

Viikkoon: 303,4km(23h 3min) 
Talveen:   1957km


Hassua että maaliskuusta tuli paras kuukausi, vaikka siinä oli vain kaksi kunnon harjoitusviikkoa.

2 kommenttia:

  1. No on mies reenannu, 20 h/vk on kuim meikäläisen työviikko+opiskelut!

    VastaaPoista
  2. Tuo oli vaan erikoisviikko. Toista tuollaista viikkoa ei olisi enää jaksanut...

    VastaaPoista